Juristi

Juristi

Suomen Kulttuurirahasto

Suomen Kulttuurirahasto on valtakunnallinen muutosvoima tieteen, taiteen ja kulttuurin puolesta – moniarvoisen ja kestävän yhteiskunnan hyväksi. Yksityisenä säätiönä se tukee tiedettä ja taidetta myöntämällä apurahoja keskusrahastosta ja 17 maakuntarahastosta. Kulttuurirahasto toimii suomalaisen tieteen ja taiteen hyväksi myös käynnistämällä ja toteuttamalla yhteistyökumppaneiden kanssa erilaisia hankkeita. Säätiön omaisuus koostuu yli 80 vuoden aikana saaduista lahjoituksista.

Valtakunnallisesti toimivassa Kulttuurirahastossa työskentelee yhteensä noin 50 henkilöä. Toimisto sijaitsee Helsingin keskustassa.

Lisätietoja Suomen Kulttuurirahastosta: www.skr.fi

Nykyisen juristimme eläköityessä etsimme osaavaa ja monipuolista

Juristia

Suomen Kulttuurirahaston juristina vastaat testamentteihin ja lahjoituksiin liittyvistä juridiikasta ja neuvotteluista, jäämistösuunnittelusta ja jäämistöasioiden hoitamisesta, realisoinnit mukaan lukien. Toimit myös säätiön esteellisyysasioiden asiantuntijana, vastaat säätiön omista sopimuksisata mm. hankkeiden osalta sekä yleisjuridiikan hoitamisesta erityisesti apurahoihin ja tietosuojaan liittyen. Tiimissäsi on kaksi assistenttia, joiden esihenkilönä toimit. Raportoit toimivalle johdolle.

Sinulla on vankka ja käytännössä osoitettu osaaminen jäämistö- ja sopimusjuridiikasta. Lisäksi arvostamme kokemustasi tietosuoja-asioista, työlainsäädännöstä ja työskentelystä esihenkilönä. Aiempi kokemus säätiöistä tai säätiötoiminnan erityispiirteiden tunteminen lasketaan eduksi. Myös kulttuurin, tieteen ja taiteen tuntemus tai niihin liittyvä kiinnostus auttavat kokonaisuuden kanssa työskentelyssä.

Tehtävässä menestyäksesi tarvitset hyviä vuorovaikutus-, neuvottelu- ja sovittelutaitoja. Olet hienotunteinen ja kaikissa tilanteissa luotettava ja luottamusta herättävä. Sinulla on hyvä tilannetaju ja tunnet olosi kotoisaksi asiantuntijaorganisaatiossa, jossa kunnioitetaan taustoiltaan ja arvopohjaltaan erilaisia ihmisiä.

Sinulla on oikeustieteen ylempi korkeakoulututkinto ja suomen kielen lisäksi kommunikoit sujuvasti myös englanniksi. Ruotsin kieli lasketaan eduksi. Työ edellyttää jonkin verran matkustusvalmiutta kotimaassa ja satunnaisia viikonlopputöitä.

Miksi Suomen Kulttuurirahasto?

Tässä tehtävässä pääset tekemään merkityksellistä työtä suomalaisen kulttuurin ja tieteen hyväksi. Rahaston toimisto on Helsingin ydinkeskustassa ja työsuhteen edut ovat nykyaikaiset ja hyvät. Ammattitaitoisten työtovereiden lisäksi saat tueksesi vahvasti sitoutuneiden luottamushenkilöiden verkoston.

Hae paikkaa!

Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoivomuksen kera viimeistään 7.5. mennessä alla olevan ”Apply for position” painikkeen kautta. Aloitamme hakemusten käsittelyn jo hakuaikana.

Tämä rekrytointiprosessi toteutetaan anonymisoituna rekrytointina.

Miten anonymisoitu rekrytointiprosessi etenee

Compass HRG kutsuu hakijoiden joukosta sopivammaksi katsotut ehdokkaat ensimmäiseen haastatteluun. Tämän jälkeen jatkoon valittujen ehdokkaiden tiedot anonymisoidaan ja seuraavat tunnistetiedot poistetaan (nimi, sukupuoli, ikä, kuva, äidinkieli, opiskelun ajankohdat). Asiakkaamme rekrytoivat esihenkilöt arvioivat Compass HRG:n toimittamat hakemusasiakirjat ilman näitä henkilökohtaisia tunnistetietoja. Tämän jälkeen valitut ehdokkaat kutsutaan toiselle kierrokselle asiakkaan haastatteluun. Tunnistetiedot näkyvät siis asiakkaan rekrytoivilla esihenkilöillä vasta kun asiakas on valinnut hakijat seuraavaan vaiheeseen. Ehdokkaat, jotka eivät etene asiakashaastatteluihin, pysyvät anonyymeina prosessin loppuun.

Haluatko kuulla lisää?

Haussa meitä avustaa Compass Human Resources Group. Lisätietoa tehtävästä saat Compass HRG:n konsulteilta: Göran Hernberg +358 500 409 779 goran.hernberg@compasshrg.fi tai Nina Laszlo-Bäckström +358 50 595 6041 nina.laszlo-backstrom@compasshrg.fi

Compass Human Resources Group on toiminut vuodesta 1982. Olemme kansainvälinen organisaatio, jolla on toimipisteet Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Iso-Britanniassa. Erityisosaamistamme ovat johdon suorahaku ja rekrytointi.

Nina Laszlo-Bäckström  →

Recruitment Consultant
nina.laszlo-backstrom@compasshrg.fi

Göran Hernberg  →

Managing Director
goran.hernberg@compasshrg.fi