Headhunter voi olla myös oivallinen urasparraaja

tammi 20, 2023

Hyvin asiansa osaava headhunter osaa aistia tekijälle sopivia seuraavia ura-askelia, eikä tarjoa vain samaa pestiä eri firmassa. Tommi Roineen tie vei toimitusjohtajaksi, kun hän vastasi kyllä hieman yllättävään yhteydenottoon.

Tommi Roine oli vuonna 2021 selkeällä urapolulla: tuotantotalouden opintojen jälkeen hän jatkoi konsultiksi, jonka jälkeen töihin isoihin suomalaisiin vientivetureihin: Metsolle, ja siitä irtautuneelle Valmetille.

“Konsulttina halusin oppia ja kokea paljon, ja siitä on hyvä siirtyä eteenpäin. Valmetilla pääsin soveltamaan oppeja pitkäjänteisemmin.”

Samaan aikaan Roineen CV oli kiinnostanut headhuntereita jo pitkään.

“Yhteydenottoja tuli varmaan parin kuukauden välein. Mielenkiintoisimmista kävin keskusteluja”, kertoo Roine.

Headhuntereiden helmasynti on ehdottaa kandidaateille horistonaalisia siirtymiä, eli yhdestä firmasta toiseen vastaavaan positioon. Ne eivät välttämättä tunnu uudelta ja mielenkiintoiselta:

“Isommista firmoista kanssa oltiin yhteydessä, mutta en nähnyt ideaa siirtyä Valmetilta samanlaiseen yritykseen tai positioon muualle”, kertoo Roine, joka vietti lopulta kahdeksan vuotta Valmetilla.

Hyvällä headhunterilla on nenää aistia, millainen eteneminen uralla olisi kandidaatille mielenkiintoinen ja uusi haaste. Näin kävi Roineelle. Vuoden 2021 keväällä Compass oli häneen yhteydessä roolista, joka olisi pienemmässä yrityksessä ja kenties titteliltään vaatimaton, mutta joka pitäisi sisällään jopa paljon enemmän vaikutusmahdollisuuksia kuin Roineella koskaan aiemmin oli ollut.

TOMMI ROINE

NETCONTROLIN TOIMITUSJOHTAJA

 

“Janne Hassi toimi ikään kuin sparraajana ja kumppanina. Prosessi ei ollut sillä tavalla suoraviivainen, että hän myy työpaikkaa ja minä vakuutan olevani rooliin paras, vaan keskustelu oli laajempaa.”

Headhunterin syvällinen osaaminen siivitti keskusteluja

Netcontrol on 90-luvulla perustettu energiaverkkojen automaatiota kehittävä suomalainen yhtiö. Onnistuneesti maailmallekin kasvanut yhtiö oli 2022 tilanteessa, jossa edellinen toimitusjohtaja näki, että yirtys tarvitsee uusia ideoita ja toteutuskykyä johtoryhmäänsä pystyäkseen uudistumaan.

Yhtiö ei kuitenkaan lähtenyt hakemaan heti toimitusjohtajaa, vaan tuoretta näkökulmaa yhtiöön toivottiin tuovan Business Development Director. Tämän roolin tiimoilta Compassin Janne Hassi oli yhteydessä Tommi Roineeseen.

“Janne sai kyllä aluksi tehdä paljon myyntityötä tehtävän puolesta, ja hän sinnikkäästi soitteli ja keskusteli kanssani. Meille oli juuri syntymässä kolmas lapsi perheeseen ja koin, että aika uraliikkeelle ei ollut oikea”, kuvailee Roine.

Lisäksi liikahdus Valmetilta pieneen yhtiöön tuntui Roineesta takapakilta uralla. Hassi ei kuitenkaan antanut periksi ja kaksikko kävi useita syvällisiäkin keskusteluja urasta, tavoitteista ja elämästä.

“Tätä uramuutosta ei myyty hienolla tittelillä ja CV-merkinnällä. Mutta näin, että vaikuttamisen mahdollisuus ja mandaatti toimia olisi pienemmässä yrityksessä merkittävästi isompi.”

Roineen vakuutti Hassin perehtyneisyys Netcontroliin: Hassi osasi kuvata hyvin liiketoimintaa ja sen mahdollisuuksia. Lisäksi Compassin ymmärrys Roineen perhetilanteen osin herätti luottamusta. Kesäkuun alussa rekrytointiprosessista pidettiin joidenkin viikkojen tauko, kun Roineiden kolmas lapsi saapui maailmaan.

“Janne Hassi toimi ikään kuin sparraajana ja kumppanina. Prosessi ei ollut sillä tavalla suoraviivainen, että hän myy työpaikkaa ja minä vakuutan olevani rooliin paras, vaan keskustelu oli laajempaa.”

Loppuen lopuksi, keskusteltuaan niin Compassin, nykyisen toimitusjohtajan, yrityksen omistajan ja hallituksen kanssa, solmi Tommi Roine sopimuksen Netcontrolin kanssa kesäkuun lopussa.

Ura etenee aiottua nopeammin

Roine antaa rekrytointiprosessille kympin arvosanan. Mikään ei juuri olisi voinut mennä paremmin.

“Muihin prosesseihin verrattuna tämä oli paras prosessi. Keskustelun syvyys oli se avaintekijä ja se, että löytyi ymmärrystä perhetilanteeseen. Oli varmistettu, että mahdollisuuksia keskustella oli hyvin laajasti, ehkä senkin takia, että en aluksi ollut ihan varma, että tämä olisi minun paikkani.”

Samaan aikaan Roine oli myös mukana toisessa prosessissa, joka kuitenkin jäi hieman epämääräiseen tilaan. Samalla Netcontrolin paikka alkoi vaikuttaa mielenkiintoisemmalta.

Roine kuvailee, että rekrytointiprosessin aikana hänellä oli myös huolia: pienemmissä yrityksissä on usein vähemmän esimerkiksi tukifunktioita, kuten talous- ja henkilöstöhallintoa. 

“Arvasin, että se tulee olemaan erilaista, joutuu tekemään käytännön juttuja enemmän itse. Ajattelin, että olen valmis käärimään hihat, ja kyllä niistäkin hommista selvitään – ja niin on selvittykin”

Roine aloitti Business Development Directorina Netcontrolilla lokakuussa 2021. Jo viiden kuukauden kuluttua vastaan tuli kuitenkin seuraava urasiirto: Netcontrolin toimitusjohtaja joutui perhesyistä siirtymään syrjään, ja Tommi Roine aloitti toimitusjohtajana.

Tavallaan mahdollisuus seurata edellisen toimitusjohtajan jalanjäljissä oli pääteltävissä rivien välistä jo rerkrytointiprosessin aikana

“Urapolku etenikin sitten nopeammin kuin mitä odotin, ja jouduin rukkaamaan vähän isyysvapaita. Mutta silloin pitää toimia kun on tilaisuus, ja olen tällä hetkellä tyytyväinen valintaani.”

Piditkö artikkelistamme? Tilaa alta uutiskirjeemme ja saat trendiraportit, case studyt ja markkinan kuulumiset sähköpostiisi!

Compass Human Resources Group on toiminut vuodesta 1982 lähtien. Olemme kansainvälinen organisaatio, jolla on toimipisteet Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Iso-Britanniassa.

Visionamme on olla ensisijainen rekrytointi- ja vuokrajohtajuuskumppani Pohjoismaissa. Missiomme painottaa osa-alueita, jotka voivat tehdä visiostamme totta:

Luomme kestäviä suhteita, jotka ovat arvokkaita kaikille osapuolille. Suhteet kollegoihimme, asiakkaisiimme ja ehdokkaisiimme ohjaavat kaikkea toimintaamme. Halu ymmärtää ja rakentaa luottamusta on kaikkien yhteistyösuhteidemme perusta. Sitoudumme vastuullisuuteen, tavoitteellisuuteen ja jatkuvaan kehitykseen. Joustavan, ennakoivan toimintatavan ja yhteisen synergian avulla luomme kaikille osapuolille suotuisia ratkaisuja yrityksellemme, asiakkaillemme ja ehdokkaillemme.

AUTAMME SINUA VALMISTAUTUMAAN HUOMISEN HAASTEISIIN

BLOGI