Konsernin toimitusjohtaja

Nivos Oy

Nivos-konserni on Mäntsälän kunnan omistama monialayhtiö, joka hoitaa ja kehittää vesi-, sähkö- ja energia-alan toimintaa Mäntsälässä ja lähes kymmenessä muussa Etelä-Suomen kunnassa. Visiomme on olla edelläkävijä elämänlaadun varmistajana. Nivomme yhteen asumista ja yrittäjyyttä helpottavia tuotteita ja palveluita, jotta asiakkaamme voivat huoletta keskittyä heille tärkeisiin asioihin. Koko konsernissa nivoutuvat yhteen monipuolinen toimintamme: energiaverkot, energia- ja lämmitysratkaisut, netti sekä vesihuolto. Nivos Oy:n tytäryhtiöitä ovat Nivos Energia Oy, Nivos Palvelut Oy, Nivos Verkot Oy ja Nivos Vesi ja Lämpö Oy. Konsernin liikevaihto vuonna 2019 oli 33,5M€.

Nivoksella työskentelee noin 80 henkilöä ja lisäksi yhtiö työllistää noin 300 kumppania.

Lisätietoa Nivoksesta: www.nivos.fi

Pitkäaikainen ja ansioitunut Nivoksen toimitusjohtaja alkaa hiljalleen suunnitella eläkkeelle siirtymistään, joten haemme nyt sinua, rohkea ja ennakkoluuloton

Konsernin toimitusjohtaja

uudeksi tiennäyttäjäksi sekä varmistamaan ”edelläkävijä elämänlaadun varmistajana”-vision saavuttamista.

Tehtävässä vaikutat tulevaisuuden hyvinvointiin varmistamalla asiakkaille Suomen parhaimmistoon lukeutuvat vesi,- energia-, ja internetpalvelut. Nivoksen toimitusjohtajana jätät jälkesi koko toimialan kehityskaareen. Vastaat noin 80 hengen yrityksen ja lisäksi lähes 300 kumppanin toiminnan edellytyksistä ja, emoyhtiön toimitusjohtajana, myös viiden tytäryhtiön luotsaamisesta yhdessä näiden toimitusjohtajien kanssa. Johtoryhmäsi 9 henkilöä raportoivat sinulle suoraan. Tässä konsernin avainroolissa vastaat sekä yhtiön strategisesta kehittämisestä että toimeenpanon onnistumisesta ja toimit vankassa yhteistyössä niin sisäisten kuin ulkoisten sidosryhmien kanssa; kaiken toiminnan keskiössä olevaa asiakasta unohtamatta. Tehtävässäsi raportoit hallitukselle, joka koostuu Mäntsälän kunnan luottamushenkilöistä sekä elinkeinoelämän edustajista. Tuleva toimitusjohtaja tuo rohkeasti esiin oman näkemyksensä niin alan kuin Nivoksen tulevaisuudesta ja innostaa ihmiset mukaan matkalle, hyvällä nivosmeiningillä.

Tehtävässä menestyäksesi sinulta löytyy jo vahvat näytöt liiketoiminnan menestyksekkäästä johtamisesta, mieluusti energia- tai infra-alalta. Sinulla on vankka tausta suurten kokonaisuuksien hallitsemisesta ja kehittämisestä, ja ihmisten johtaminen ja innostaminen ovat lähellä sydäntäsi. Sisäistät hyvin monialayhtiön eri liiketoimintojen erilaiset bisneslogiikat ja kommunikoit ihmisläheisesti ja sujuvasti suomeksi ja englanniksi. Strategioiden laatiminen sekä jalkauttaminen tekoihin ja tuloksiin – yhdessä – saa sinut syttymään.

Henkilönä olet aktiivinen ja positiivinen johtaja, joka nauttii yhdessä menestymisestä. Kehityt ja kehität mielelläsi toimintaa ja uusia konsepteja ja vietkin mielelläsi muutosta eteenpäin. Olet hyvä ja selkeä viestijä – kerrot kantasi vakuuttavasti niin sisäisissä kuin julkisissa keskusteluissa ja ymmärrät kuntakonsernin toimintaa ja julkisen omistajaohjauksen päätösprosesseja. Nautit vastuullisesta ja asiakaskeskeisestä toiminnasta ja olet mukana tekemisessä suurella sydämellä.

Tervetuloa Nivoksen rentoon, savuttomaan ja ainutlaatuiseen yrityskulttuuriin sekä edelläkävijöiden joukkoon!

Lisätietoa Nivoksesta löydät 2019 vuosikertomuksesta: https://www.nivos.fi/vuosikertomus-2019

Koska Nivoksella asiakkaiden arki ja turvallisuus ovat ehdottoman tärkeitä, teetämme tehtävään valitulle henkilölle perusmuotoisen turvallisuusselvityksen.

Hakeaksesi tehtävää, lähetäthän hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoiveineen viimeistään 11.10. mennessä.

Lisätietoa tehtävästä antaa Compass HR Groupin konsultti Laura Suontaus +358 50 521 2086 tai laura.suontaus@compasshrg.fi