Toimitusjohtaja

Kotisivu TIVIA ry

Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry tarjoaa osaamista ja verkostoja digitaalisemman Suomen parhaaksi. Riippumaton ja ammatillinen TIVIA-liittoyhteisö toimii jäsentensä osaamisen kehittämisen ja verkostojen alustana sekä yhteiskunnallisena vaikuttajana. Yhteisö muodostuu noin 30 eri alue-, teema- tai opiskelijayhdistystä. Liiton ja sen jäsenyhdistysten päätoimintamuotoja ovat tapahtuma-, tutkimus-, koulutus- ja tiedotustoiminta. Lisätietoa: www.tivia.fi

Haussa on nyt TIVIAlle uusi

Toimitusjohtaja

johtamaan ja kehittämään TIVIAn toimintaa. Toimitusjohtajan päätehtävänä on vastata TIVIA-liittoyhteisön ja sen toimiston operatiivisesta johtamisesta ja hallinnosta, liittoyhteisön strategian toimeenpanosta sekä toimia jäsenyhdistysten aktiivisena kumppanina. Hän toimii liiton kasvoina ja äänenä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja vastaa jäsenmäärän kasvattamisesta ja laadukkaiden palveluiden kehittämisestä. Toimitusjohtaja raportoi tehtävässään TIVIAn hallitukselle. Toimitusjohtajan alaisuudessa TIVIAn toimistossa työskentelee tällä hetkellä neljä henkilöä.

Lisäksi toimitusjohtajan tehtäviin kuuluu koulutuspalveluita ja julkaisutoimintaa harjoittavan tytäryhtiön TIVIA Infuture Oy:n toimitusjohtajan tehtävät, sekä apurahoja jakavan Tietotekniikan tutkimussäätiön ns. asiamiehen tehtävät. Työnkuvaa voidaan muokata valittavan henkilön aiemman kokemuksen, osaamisen ja mielenkiinnon mukaisesti ottaen huomioon myös muut käytettävissä olevat resurssit.

Etsimällämme henkilöllä on laaja-alaista näkemystä ICT-alasta ja sen kehittymisestä. Myös järjestötausta tai ymmärrys järjestötoiminnasta on tehtävän kannalta tärkeää. Edellytämme toimialaan soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, sekä hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Näytöt palveluiden ja toimintamallien kehittämisestä, menestys myyntityössä, hyvät yhteiskuntasuhteet sekä kokemus osaamisen kehittämisestä tai koulutustoiminnasta katsotaan eduksi. Tehtävän kannalta on tärkeää, että henkilö on tottunut toimimaan eri sidosryhmien kanssa ja omaa hyvät neuvottelu- ja vuorovaikutustaidot sekä organisointi- ja yhteistyökyvyn.

Hakeaksesi tehtävää, lähetäthän vapaamuotoisen hakemuksen ansioluetteloineen ja palkkatoiveineen alla olevan ”Lähetä hakemus” -painikkeen kautta 26.2.2021 mennessä.

Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja voimme aloittaa haastattelukierroksen ennen kuin hakuaika on päättynyt.

Lisätietoa tehtävästä antaa hausta vastaava Compass HRG:n konsultti Göran Hernberg numerosta 0500 409 779 tai goran.hernberg@compasshrg.fi