Financial Controller

Honkarakenne

Honkarakenne Oyj valmistaa Honka®-tuotemerkillään laadukkaita, terveellisiä ja ekologisia omakotitaloja, vapaa-ajan asuntoja ja julkisia rakennuksia suomalaisesta massiivipuusta. Yhtiö on toimittanut 85 000 rakennusta yli 50 maahan. Talopaketit valmistetaan Suomessa, yhtiön oma tehdas sijaitsee Karstulassa. Vuonna 2019 Honkarakenne-konsernin liikevaihto oli 47,5 miljoonaa euroa, josta viennin osuus oli 34 %. www.honka.fi

Haemme nyt tehokasta ja taitavaa

FINANCIAL CONTROLLERIA

vakituiseen työsuhteeseen.

Financial Controllerina teet työtä tärkeänä osana taloustiimiä. Kannat päävastuun ulkoisesta laskennasta (konserni ja emoyhtiö), verotusasioista ja väli- ja vuositilinpäätöksistä. Osallistut pörssitiedottamiseen, laskennan ja raportoinnin kehittämiseen ja halutessasi myös henkilöstöasioiden hoitamiseen. Toimit yhteistyössä sekä oman tiimin että muiden honkalaisten sekä sidosryhmien edustajien kanssa. Toivomme, että tuot mukanasi tärkeän työpanoksesi lisäksi uutta näkemystä taloustiimiimme.

Menestyäksesi tehtävässä sinulla on vähintään muutaman vuoden kokemus vastaavista talouden tehtävistä, sekä tehtävään soveltuva koulutus (tradenomi, KTM). Olet tilinpäätöstaitoinen sekä tarkka, vastuuntuntoinen ja sitoutunut työhösi. Viihdyt taloustehtävissä, motivoidut tavoitteista ja sopeudut ajoittain tiukkoihinkin aikatauluihin. Sinulla on erinomaiset yhteistyötaidot ja kommunikoit sujuvasti suomeksi ja englanniksi. Tehtävä sijaitsee joko Honkarakenteen Tuusulan toimistolla tai Karstulan tehtaalla. Erikseen sovittaessa työpisteesi voi sijaita myös muissa toimipisteissämme.

Maailman johtavana hirsitalovalmistajana tarjoamme sinulle mielekkään ja haastavan tehtävän asiantuntevien ammattilaistemme tiimissä sekä mahdollisuuden kehittyä tehtävässäsi huippuammattilaiseksi. Honkarakenne on perinteikäs, vakavarainen yritys ja meillä on ketterän joustava organisaatiokulttuuri. Tervetuloa joukkoomme luomaan ekologisen ja terveellisen rakentamisen tulevaisuutta!

Hae tehtävää 17.8.2020 mennessä lähettämällä hakemuksesi ansioluetteloineen ja palkkatoiveineen alla olevan hakemuspainikkeen kautta.

Lisätietoa tehtävästä antaa Compass HR-Groupin konsultti Saara Hirsto puh. +358 50 585 3979, sähköpostitse saara.hirsto@compasshrg.fi, parhaiten tavoitettavissa tiistaisin ja torstaisin klo 12-14.