Maajohtaja / Head of Finland

Maajohtaja / Head of Finland

Terranor Oy

Terranor on yksi Suomen johtavista toimijoista valtion, kuntien ja yksityisasiakkaiden teiden ja katujen hoidossa ja ylläpidossa. Terranor tahtoo olla itsestään selvä valinta urakointikumppaniksi asiakkaillensa ja olla käytettävissä 24 tuntia vuorokaudessa, ympäri vuoden. Terranor on osa Terranor Groupia, joka on alan johtava konserni Pohjoismaissa. Terranor Groupin palveluksessa työskentelee noin 450 työntekijää ja konsernin liikevaihto oli 215 miljoonaa euroa tilikaudella 2022. Terranor Oy:n palveluksessa työskentelee noin 50 alan ammattilaista ja yrityksen liikevaihto on noin 30 miljoonaa euroa.

Lisätietoja Terranorista saat sivuilta www.terranor.fi

Terranor Oy:lle on nyt haussa vahvasti kasvuhakuinen

Maajohtaja / Head of Finland

vastaamaan yrityksen liiketoiminnasta yhdessä Suomen osaavan organisaation kanssa. Tehtävä sijaitsee Terranorin Suomen pääkonttorilla Helsingissä, mutta edellyttää myös jonkin verran matkustamista pääosin Suomessa. Raportoit tehtävässä konsernin toimitusjohtajalle.

Maajohtajana vastaat yrityksen strategisesta ja operatiivisesta johtamisesta, talousjohdosta, HSQ:sta sekä uusista liiketoiminnoista. Varmistat toimillasi yrityksen markkinaosuuden kasvattamisen myös jatkossa sekä palvelutarjooman laajentamisen. Johdat toimintaa ja organisaatiosi ammattilaisia tietoon pohjautuen, kehität niin toimintaa kuin prosesseja ja huolehdit siitä, että asiakassuhteet kehittyvät entisestään – uusia asiakkuuksia unohtamatta. Toimit vankassa yhteistyössä niin talon sisäisten kuin ulkoisten kumppaneiden kanssa ja johdat johtoryhmääsi positiivisella ja energisellä otteellasi. Vahvana tukenasi toimii niin konsernin toimitusjohtaja kuin hallitus ja olet osa konsernin johtoryhmää.

Tehtävässä menestyäksesi sinulta löytyy tehtävään soveltuva tekninen tai kaupallinen koulutus sekä vähintään 10 vuoden kokemus infrateollisuuden parista. Omaat lisäksi vähintään viiden vuoden kokemuksen tulosvastuullisesta esihenkilöroolista ja olet vahvasti ihmisten ja tekemisen johtaja. Olet kotonasi palvelu- ja projektiliiketoiminnan parissa ja omaat sujuvan suomen ja englannin kirjallisen ja suullisen kielitaidon. Tehtävässä selkeänä etuna on ruotsin sujuva kielitaito sekä aiempi kokemus Väyläviraston ja ELY:n kanssa toimimisesta.

Henkilönä olet analyyttinen sekä positiivisesti jämäkkä ja tavoitteellinen liiketoiminnan johtaja. Prosessien ja toiminnan kehittäminen pitkällä tähtäimellä sekä asioiden läpivientikyky ovat tärkeitä tehtävässä onnistumiseksi. Tunnet lukusi ja toimit mielelläsi niin operatiivisella kuin strategisella tasolla. Kommunikoit sujuvasti ja johdat joukkojasi edestä.

Tässä tehtävässä pääset aidosti kehittämään ja kasvattamaan liiketoimintaa ja toimimaan osana osaavaa yritystä ja konsernia. Tarjolla on merkityksellinen työ koko yhteiskuntaan vaikuttavassa toiminnassa osana modernia työyhteisöä, jossa on tekemisen meininki. Tule menestymään yhdessä!

Hakeaksesi tehtävää, lähetäthän hakemuksesi ja ansioluettelosi (suomeksi tai englanniksi) palkkatoiveineen alla olevasta “Apply for position” -painikkeesta.
Lisätietoa tehtävästä antaa Compass HRG:n Laura Suontaus laura.suontaus@compasshrg.fi tai 050 521 2086.

Compass Human Resources Group on toiminut vuodesta 1982. Olemme kansainvälinen organisaatio, jolla on toimipisteet Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Iso-Britanniassa. Erityisosaamistamme ovat johdon suorahaku ja rekrytointi .