Sisäinen tarkastaja

Metsä Group

Metsä Group on vastuullisen biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja tiivispapereihin. Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2018 oli 5,7 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 300 henkilöä. Konsernilla on toimintaa lähes 30 maassa. Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 103 000 suomalaista metsänomistajaa.

Konsernipalvelut

Metsä Groupin konsernipalveluissa työskentelee 600 energia-, IT- ja lakialan, hankintojen, henkilöstöhallinnon, viestinnän, kestävän kehityksen, talouden ja sisäisen tarkastuksen ammattilaista, joiden tehtävänä on tukea konsernin ja sen liiketoiminta-alueiden strategian toteuttamista.

Metsä Groupin sisäinen tarkastus on riippumatonta ja objektiivista arviointi- varmistus- sekä konsultointitoimintaa, joka tukee konsernin ylintä johtoa sen tavoitteiden saavuttamisessa ja toiminnan kehittämisessä. Sisäinen tarkastus raportoi toiminnastaan hallitukselle ja sen tarkastusvaliokunnalle, pääjohtajalle ja muulle johdolle.

Haussa on nyt

SISÄINEN TARKASTAJA

 

Millainen työ sinua odottaa?
Tehtävänäsi on arvioida liiketoiminnan sisäisen valvonnan, riskienhallinnan sekä johtamisen toimivuutta ja tehokkuutta. Vastaat osaamisesi ja kokemuksesi pohjalta sinulle nimettyjen tarkastusprojektien toteuttamisesta. Teet tarkastustyötä itsenäisesti suunnitelmien mukaisesti, raportoit tekemäsi havainnot ja toimenpidesuositukset johdolle ja seuraat toimenpiteiden toteutusta. Tukena työssäsi on osaava tarkastustiimi. Osallistut tiiviisti toimintamme suunnitteluun ja kehittämiseen.

Toimipaikkamme on Espoossa Tapiolassa. Työhön sisältyy jonkin verran matkustamista Suomessa ja ulkomailla.

Millaista osaamista etsimme?

  • Soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa
  • Vahvaa osaamista sisäisen tarkastajan tehtävistä
  • Hyvää ymmärrystä liiketoimintaan sisältyvistä riskeistä ja kontrolleista
  • Sujuvaa suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa
  • Hyviä tietoteknisiä taitoja
  • Kiinnostusta uuden oppimiseen ja tiedon soveltamiseen
  • Huolellisuutta ja oma-aloitteisuutta
  • Kykyä hahmottaa asiakokonaisuudet ja olennaisuudet
  • Hyviä vuorovaikutus- ja esiintymistaitoja
  • Tarkastusalan tutkinnot (CIA, CISA) ja kokemus teollisuuden toimialalta katsomme eduksi

Miksi Metsä?

Sisäinen tarkastus tarjoaa sinulle monipuolisia ja haastavia työtehtäviä sekä mahdollisuuden ammatilliseen kehittymiseen menestyvässä ja kehittyvässä konsernissa.

Jos uskot uudistumiseen, ja tahdot tehdä tulosta vastuullisesti, olet tulossa oikeaan paikkaan. Tiedämme, että maailman parhaan uusiutuvan raaka-aineen, pohjoisten metsien puun, älykäs ja kestävä käyttö on hyväksi maailmalle. Meillä on tärkeä rooli biotalouden edelläkävijänä, mikä näkyy myös tarkastustehtävissä.

Haluatko kuulla lisää?

Lisätietoja saat ottamalla yhteyttä Compass HR Groupin konsultti Christa Gyllingin numeroon +358 50 584 0676 tai sähköpostitse christa.gylling@compasshrg.fi.

Hae paikkaa!

Hae paikkaa lähettämällä hakemuksesi painamalla alla olevaa “Lähetä hakemus” painiketta.

Tee se mahdollisimman pian, sillä aloitamme hakemusten käsittelyn jo hakuaikana. Haku on auki 31.8.2019 asti.