Talouspäällikkö

Talouspäällikkö

Assemblin

Assemblin on pohjoismaiden johtava rakennusautomaation ja talotekniikan asennus- ja palvelukumppani, joka toimii Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Assemblinin liikevaihto on noin 1 MRD euroa ja Assemblinin palveluksessa on yli 6 000 henkilöä yli sadalla pohjoismaisella paikkakunnalla.

Suomessa Assemblin-konserniin kuuluvat Fidelix Oy (rakennusautomaatio), Tom Allen Serena Oy (maalämpö-, lämmön talteenotto-, jäähdytys- ja muut energiajärjestelmät) sekä Assemblin Oy (talotekniikka).

Assemblin Oy Suomessa työllistää noin 330 työntekijää Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Turussa ja Porissa. Assemblin kehittää, toteuttaa ja ylläpitää ilmaan, veteen ja energiaan liittyviä järjestelmiä. Järjestelmiä ei arjessa huomaa, mutta ne saavat rakennukset toimimaan ja ihmiset viihtymään. Asennuksista huolehtivat osaavat työntekijät, joilla on sydän paikallaan. Onnistumisen mahdollistavat tiivis paikallinen yhteistyö ja vahva taustaorganisaatio. Katso lisää: www.assemblin.fi

Kasvun takia järjestelemme talousorganisaatiotamme osin uudelleen ja uuteen rooliin Assemblin Oy:n talousyksikköä vetämään on nyt haussa

Talouspäällikkö

 Talouspäällikkönä olet kokonaisvastuussa Assemblin Oy:n ulkoisesta laskennasta, erityisesti kirjanpidosta, tilinpäätöksestä ja kuukausiraportoinnista. Lisäksi vastuualueelle kuuluu palkanlaskenta, reskontrat ja sisäinen laskenta. Tärkeä tehtävä on hyvä esihenkilötyö oman tiimin suuntaan. Raportoit suoraan toimitusjohtajalle ja matriisissa Finland liiketoiminta-alueen CFO:lle.

Talouspäällikkö osallistuu konserniraportointiin ja vastaa kuukausiraportista ja kvartaaliraportoinnista emoyhtiölle, sekä suunnittelee ja aikatauluttaa raportointiprosessin (kuukausiaikataulu, tilinpäätösaikataulu). Talouspäälliköltä edellytetään kokemusta osatulouttamisesta (POC) ja IFRS-tuntemusta Suomen kirjanpitolainsäädännön lisäksi. Talouspäällikkö vastaa tilintarkastuksen järjestelyistä, materiaaleista ja aineistoista.

Olet vastuussa tehtävään liittyvistä kehitysprojekteista, erityisesti kirjanpidon ja reskontran osalta, sekä muun henkilöstön koulutuksesta. Kehität talouden prosesseja ja järjestelmiä yhdessä tiimisi kanssa. Sinulla on luontainen halu kehittää tiimin osaamista ja mahdollistaa tiimin laadukas työtulos tukemalla sekä olemalla esimerkkinä jokaiselle tiimin työntekijälle.

Assemblinin käytössä on Visma L7 -toiminnanohjausjärjestelmä, joka on myös talousjärjestelmä.

Mitä toivomme sinulta?

 Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää:

  • tehtävään soveltuvaa tutkintoa (esim. KTM)
  • vahvaa kokemusta ja asiantuntijuutta ulkoisesta laskennasta ja konserniraportoinnista
  • eri tuloutuskäytäntöjen osaamista (erityisesti osatuloutus, POC)
  • FAS-osaamista ja IFRS-tuntemusta
  • hyviä Excel-taitoja
  • esihenkilökokemusta
  • henkilönä olet kehitysorientoitunut ja järjestelmällinen, langat pysyvät käsissäsi
  • olet oma-aloitteinen ja itsenäinen, kuitenkin ehdottomasti tiimipelaaja ja yhteistyöntekijä
  • sinulla on hyvä suomen ja englannin taito

Mitä me tarjoamme sinulle?

Assemblin on pohjoismaiden suurin toimija alallaan, kannattava ja kehittyvä konserni. Assemblin edistää vihreää siirtymää toimittamalla energiaa säästäviä talotekniikan ratkaisuja. Talouspäällikkönä pääset kehittämään Assemblinin taloustoimintoja sekä työskentelemään tiiviisti eri sidosryhmien kanssa. Saat tueksesi hyvän ja motivoituneen ammattilaisten taloustiimin sekä pääset näkemään työsi tulokset matalan hierarkian organisaatiossa. Toimintaympäristö on kansainvälinen ja suurena konsernina Assemblin pystyy tarjoamaan myös uramahdollisuuksia.

Assemblinilla henkilökunta koetaan aidosti voimavaraksi ja menestyksen tärkeäksi osatekijäksi. Assemblinilla saat kattavan perehdytyksen, erilaisia kehittymismahdollisuuksia sekä tiimisi tuen ja turvan. Assemblinilla saa kysyä ”tyhmiä” kysymyksiä – tärkeintä on, että kukaan ei koe jäävänsä yksin vaan toisia autetaan. Assemblinilla arvostetaan myös työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista ja he haluavat kannustaa työntekijöitä liikkumaan sekä huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan.

Me tarjoamme:

  • Osittaisen etätyömahdollisuuden
  • Henkilöstöllemme annetaan paljon mahdollisuuksia kehittää työympäristöämme
  • Virikeseteli- ja lounasedun
  • Matala organisaatio – olemme joustavia, kuuntelemme ja otamme kaikki tekijät yksilöinä huomioon
  • Liikuntakokeiluja ja virkistyspäiviä
  • Kouluttautumismahdollisuudet
  • Lakisääteisen työterveyshuollon lisäksi työntekijämme on vakuutettu myös vapaa-ajalla, ja vakuutus kattaa melkein kaiken vapaa-ajan harrastustoiminnan

Kiinnostuitko? Tai heräsikö kysymyksiä?

Haussa meitä avustaa Compass Human Resources Group, lisätietoja voit kysyä konsultti Ville Lapilta (puh. 050 577 7575 tai ville.lappi(at)compasshrg.fi).

Hae tehtävää alla olevan “Apply for position” painikkeen kautta mieluiten heti, mutta viimeistään 30.11.2022.

Compass Human Resources Group on toiminut vuodesta 1982. Olemme kansainvälinen organisaatio, jolla on toimipisteet Suomessa, Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa ja Iso-Britanniassa. Erityisosaamistamme ovat johdon suorahaku ja rekrytointi.