
Toimitusjohtaja
Suomen Teollisuuskylmä
Suomen Teollisuuskylmä Oy (STK) tarjoaa asiakkaiden tarpeisiin räätälöityjä teollisia kylmäjärjestelmiä ja lämpöpumppuja. Yrityksen joustava palvelun kattaa koko kylmäjärjestelmän elinkaaren aina suunnittelusta toteutukseen, kunnossapitoon ja laitoksen purkuun asti. Yritys on perustettu vuonna 2011, ja osalla henkilöstöllä on vielä paljon pidempi, jopa vuosikymmenien kokemus alalta.
STK on ollut osa Assemblin-konsernia vuodesta 2021 lähtien.
Lisätietoa yrityksestä www.teollisuuskylma.fi
Haussa on nyt Suomen Teollisuuskylmän tuleva
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtajana olet kokonaisvastuussa yrityksen toiminnasta sekä sen kehittämisestä. Vahvana tukenasi toimii Assemblin-konserni sekä yrityksen osaava ja arvostettu henkilökunta. Toimit suorana esihenkilönä viidelle alan ammattilaiselle ja varmistat toimillasi sen, että noin 30 hengen organisaatiosi tulevaisuuden kasvu on kannattavaa. Tehtävässä toimit aktiivisesti myös asiakasrajapinnassa ja huolehdit siitä, että niin prosessit, resursointi, laatu, turvallisuus kuin hinnoittelu ovat kohdillaan. Kehitätkin toimintaa vankasti – yhdessä osaavan henkilökunnan kanssa.
Raportoit tehtävässä hallituksen puheenjohtajalle ja toivomme, että olet halukas viettämään useamman päivän viikossa Tampereen toimipisteessäsi.
Tehtävässä menestyäksesi omaat jo aiempaa kokemusta teknisen alan palveluliiketoiminnan kannattavasta johtamisesta sekä vankan taustan henkilöstöjohtamisen ja asiakastyön parista. Lisäksi omaat jo aiempaa kokemusta myynnistä ja hinnoittelusta, ja etenkin talousymmärryksesi on vankkaa. Suomen lisäksi pärjäät työelämässä myös englannin kielitaidollasi.
Kilpailukykyisen palkkauksen ja muiden etujen lisäksi tarjoamme tehtävässä alan näköalapaikan sekä konsernin vankan tuen. Pääset kehittämään toimintaa itsesi näköisesti -yhdessä erittäin ammattitaitoisen henkilökunnan kanssa. Jos olet valmis käärimään hihasi ja onnistumaan yhdessä, tämä saattaisi olla juuri sinun paikkasi!
Lisätietoa tehtävästä antaa Compass HRG:n konsultti Laura Suontaus 050 521 2086 tai laura.suontaus@compasshrg.fi
Hakeaksesi tehtävää, välitäthän hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen alla olevasta “Apply for position” painikkeesta.
Compass Human Resources Group on toiminut vuodesta 1982. Olemme kansainvälinen organisaatio, jolla on toimipisteet Suomessa, Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa ja Iso-Britanniassa. Erityisosaamistamme ovat johdon suorahaku ja rekrytointi.
