VIESTINNÄN ASIANTUNTIJA (talous- ja yritysviestintä)

Metsä Group

Metsä Group

Metsä Group on kestävän biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja ruoanlaittopapereihin. Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2019 oli 5,5 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 300 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa. Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 103 000 suomalaista metsänomistajaa.

Konsernipalvelut

Metsä Groupin konsernipalveluissa työskentelee 600 viestinnän, henkilöstöhallinnon, teknologian-, IT- ja lakialan, hankintojen ja talouden ammattilaista, joiden tehtävänä on tukea konsernin ja sen liiketoiminta-alueiden strategian toteuttamista.

Haussa on nyt

VIESTINNÄN ASIANTUNTIJA (talous- ja yritysviestintä)

Millainen työ sinua odottaa?

Haemme taitavaa sisällöntuottajaa ja tehokasta projektipäällikköä viestinnän asiantuntijaksi Metsä Groupin konserniviestintään talous- ja yritysviestinnän tehtäviin Espooseen.

Viestinnän asiantuntijana työskentelet osana konserniviestinnän ammattitaitoista tiimiä konsernin ja eri liiketoimintojen viestintäroolissa. Vastaat Metsä Groupin talousviestinnän sisällöntuotannosta ja koordinoit konsernin yhteistä vuosikertomusprosessia. Tuotat journalistisesti laadukkaita ja kiinnostavia, erityisesti talousviestintään ja metsäteollisuuteen liittyviä sisältöjä Metsä Groupin sisäisiin ja ulkoisiin kanaviin. Lisäksi toimit erilaisten projektien viestinnän tukena.

Millaista osaamista etsimme?

Sinulla on tehtävään soveltuva yliopisto- tai ammattikorkeakoulututkinto sekä työkokemusta talous- tai yritysviestinnästä, mieluiten teollisuusyrityksestä. Olet joustava ja pitkäjänteinen ja pystyt tarvittaessa toimimaan tiukoissa aikatauluissa. Olet huolellinen ja sinulla on kyky hahmottaa kokonaisuuksia ja hallita projekteja varmoin ottein. Osaat viestiä sujuvasti sekä suomeksi että englanniksi ja sinulla on hyvä, journalistinen ote sisältöjen tuottamiseen.

Miksi Metsä?

Metsä Groupissa on vastuullinen yrityskulttuuri, joka luo hyvän työympäristön meille jokaiselle. Huolehdimme henkilöstömme hyvinvoinnista ja palkitsemme hyvin tehdystä työstä. Meille on tärkeää, että jokainen saa kehittää osaamistaan ja luomme edellytyksiä tehtäväkiertoon eri puolilla organisaatiota.

Metsä Group on innostava ja vaikuttava tulevaisuuden työpaikka, joka tarjoaa loistavat mahdollisuudet kasvaa oman alasi huippuosaajaksi. Biotalouden edelläkävijänä meillä on tärkeä rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa, mikä näkyy vahvasti myös viestinnän tehtäväkentässä.

Haluatko kuulla lisää?

Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytointikumppanimme Compass HRG:n konsultti Ville Lappi (050 577 7575 tai ville.lappi(at)compasshrg.fi).

Hae paikkaa!

Hae paikkaa alla olevan hakemuspainikkeen kautta. Tee se mahdollisimman pian, sillä aloitamme hakemusten käsittelyn jo hakuaikana. Haku on auki 15.4.2020 asti.