Rekrytointi ei ole urheilua
Sekä rekrytoijat että ehdokkaat suhtautuvat monesti rekrytointiin kilpailuna: kuka saa parhaat osaajat, kuka ehtii ensin, kuka tarjoaa houkuttelevimman paketin, miten voitan muut ehdokkaat? Puhutaan osaajapulasta, taistelusta huippuammattilaisista ja siitä, miten yritysten pitää “voittaa” hakijat puolelleen. Mutta tämä lähtökohta on väärä.
Rekrytointi ei ole kilpailu. Se ei ole kisa nopeudesta tai palkkatasosta tai parhaasta myyntipuheesta, eikä sen pitäisi olla kilpajuoksua toisten työnantajien tai hakijoiden välillä. Rekrytointi on ennen kaikkea yhteensopivuuden etsimistä – kahden osapuolen vuoropuhelua siitä, voisimmeko rakentaa jotain merkityksellistä yhdessä.
Ihmiset eivät ole palkintoja
Työnhakijat eivät ole palkintoja, jotka “voitetaan” kilpailijoilta. He ovat aktiivisia toimijoita, jotka valitsevat – aivan kuten työnantajakin valitsee. Kun työnhakija tulee mukaan prosessiin, hän ei ole passiivinen vastaanottaja, vaan puntaroi, kuuntelee ja muodostaa mielikuvia.
Liian usein rekrytointi muuttuu yksisuuntaiseksi myyntipuheeksi. Unohdetaan kysyä aidosti, mitä hakija etsii, mihin hän uskoo ja mikä saa hänet viihtymään ja kasvamaan.
Nopeus ei takaa onnistumista
Tokikaan rekrytointiprosessin ei tarvitse kestää kuukausia, mutta liian nopea eteneminen voi johtaa virherekrytointiin. Yhteensopivuuden arviointi vie aikaa – molemmilta osapuolilta. Kun rekrytoinnista tehdään kilpailu nopeudessa, on vaarana, että tehdään päätöksiä vaillinaisella tiedolla tai intuitiolla, ilman riittävää vuoropuhelua.
Pahimmillaan seurauksena on se, että “voitetaan” joku, joka lähtee puolen vuoden päästä – tai joka ei koskaan aidosti sitoudu.
Rekrytointi ei ole muiden voittamista
Toisten työnantajien seuraaminen on fiksua. Mutta rekrytoinnin ydin ei löydy kilpailijan tarjouksesta, vaan omasta kulttuurista, tavoitteista ja arvoista.
Jos yritys rakentaa rekrytointinsa peilaamalla jatkuvasti muita, se unohtaa helposti oman suunnan. Houkuttelevuus ei synny siitä, että ollaan vähän parempia kuin muut, vaan siitä, että ollaan aitoja ja selkeitä siinä, mitä tarjotaan ja mitä odotetaan.
Ehdokkaat eivät kilpaile
Myöskään työnhakijan näkökulmasta rekrytointi ei ole kilpailu. Ehdokkaat eivät kilpaile toisiaan vastaan siitä, kuka “pärjää” parhaiten tai “voittaa paikan”. Jokaisella hakijalla on oma ainutkertainen taustansa, kokemuksensa, osaamisensa ja persoonansa – eikä se muutu prosessin aikana. Toki se osaaminen pitää osata tuoda esille haastattelussa ja siihen pitää valmistautua, mutta ei ole mitään rimaa, joka pitää ylittää tai viivaa, jonka yli pitää heittää. Ei haastattelussa voi eikä tarvitse venyä.
Usein ehdokas, jota ei valita, kysyy, mitä tein väärin tai missä olisin voinut toimia paremmin. Juuri koskaan kyse ei ole virheestä tai puutteesta ehdokkaan toiminnassa.
Kyse ei ole siitä, kuka on “paras”, vaan siitä, kuka sopii parhaiten juuri kyseiseen tehtävään, organisaation vaiheeseen ja tarpeisiin. Valinnassa painottuvat aina tietyt asiat: joskus kokemus, joskus potentiaali, joskus persoonan ja tiimin dynamiikka. Näitä painotuksia ei hakija voi kontrolloida – eikä hänen tarvitse yrittää muuttua joksikin muuksi.
Lopuksi
Rekrytointi ei ole kilpailua vaan yhteensopivuuden etsimistä. Ei ole kyse siitä, kuka ehtii ensin tai tarjoaa eniten, vaan siitä, kuka ymmärtää parhaiten, millainen ihminen sopii juuri tähän tehtävään, juuri tähän tiimiin, juuri tähän hetkeen.
Hyvin hoidettu rekrytointi ei vaadi kilpailemista – se vaatii kuuntelemista, selkeyttä ja arvostavaa vuoropuhelua. Lopulta ei ole kyse siitä, kuka “saa” työntekijän, vaan siitä, syntyykö molemminpuolinen halu rakentaa yhteistä tulevaisuutta.
ps. Artikkelin kuvituskuva viittaa parin viikon takaiseen Ranskan avointen finaaliin Carlos Alcarazin ja Jannik Sinnerin välillä – otteluun, jota on jo ehditty kutsua yhdeksi tennishistorian upeimmista taisteluista. Alcaraz sai pokaalin, mutta molemmat olivat voittajia. Näin se on rekrytoinnissakin.
