LinkedIn urakehityksen tukena
LinkedInistä puhutaan usein työnhaun kanavana, mutta todellisuudessa se on paljon enemmän. Se on paikka, jossa oma osaaminen, ajattelu ja ammatillinen suunta näkyvät muille joka päivä – myös silloin, kun ei aktiivisesti etsi uusia mahdollisuuksia. Silti monella LinkedIn jää hieman puolitiehen. Profiili on ehkä päivitetty joskus vuosia sitten nopeasti kuntoon, ja sisältöjä julkaistaan silloin tällöin ilman selkeää ajatusta siitä, mitä niillä halutaan viestiä.
Jos haluaa suunnata uraansa uuteen suuntaan, myös LinkedIn-profiilissa kannattaa painottaa niitä asioita, joiden parissa haluaa jatkossa työskennellä. Profiilin ei tarvitse kertoa kaikkea tasapuolisesti, vaan sen kannattaa tukea sitä mielikuvaa ja osaamista, jota haluaa vahvistaa tulevia mahdollisuuksia varten.
Pidimme aiheesta toukokuussa webinaarin, jossa keskustelimme siitä, miten LinkedIniä voisi hyödyntää tavoitteellisemmin oman uran tukena. Ei niin, että pitäisi rakentaa täydellistä henkilöbrändiä tai olla jatkuvasti äänessä, vaan niin, että oma osaaminen ja ammatillinen suunta välittyvät aidosti.
Aitous toimii LinkedInissä paremmin kuin täydellisyys
Moni kokee LinkedInin raskaaksi juuri siksi, että siellä tuntuu olevan jatkuva paine näkyä. Pitäisi julkaista, kommentoida ja rakentaa henkilöbrändiä aktiivisesti, mutta todellisuudessa kiinnostavin sisältö on usein kaikkein yksinkertaisinta. Webinaarissa nousi esiin hyvä ajatus siitä, että LinkedIniä kannattaa ajatella ammatillisena päivälliskeskusteluna. Millaisista asioista haluaisit itse puhua kollegoiden tai alan ihmisten kanssa päivällispöydässä? Mitä näkökulmaa voisit tuoda keskusteluun?
Houkuttelevat ja kiinnostavat julkaisut syntyvät usein tavallisista työelämän havainnoista, asiakastilanteista, opituista asioista tai ajatuksista omasta toimialasta. Kaiken ei tarvitse olla viimeisteltyä tai täydellistä – itse asiassa liian siloteltu sisältö voi jäädä helposti etäiseksi. Tällä hetkellä LinkedInissä toimivat parhaiten aitous, huumori, selkeys ja oma näkökulma.
Henkilöbrändi on ennen kaikkea johdonmukaisuutta
Henkilöbrändi kuulostaa helposti isolta ja hieman keinotekoiselta asialta, vaikka käytännössä kyse on hyvin arkisesta asiasta: siitä, millainen kuva ihmisille jää sinusta ammattilaisena. Hyvä lähtökohta on miettiä muutamaa asiaa, joista haluaisit tulla tunnetuksi. Oletko esimerkiksi ratkaisukeskeinen, helposti lähestyttävä, analyyttinen vai idearikas? Kun oma linja on selkeä, myös LinkedInin käyttäminen helpottuu. Profiili, julkaisut ja kommentit alkavat tukea samaa tarinaa ilman, että sitä tarvitsee väkisin rakentaa.
Rekrytoijan näkökulmasta tärkeintä on selkeys
Vaikka sisältö on tärkeää, rekrytoijan näkökulmasta myös perusasiat ratkaisevat paljon.
Hyvä profiili kertoo nopeasti:
- kuka olet
- mitä osaat
- mihin suuntaan olet menossa
Siksi kannattaa kiinnittää huomiota ainakin näihin:
- ammattimainen profiilikuva
- otsikko, joka kertoo muutakin kuin nykyisen tittelin
- selkeä About-osio
- kokemuksen avaaminen käytännön tasolle
- taitojen ja osaamisen kuvaaminen oikeilla avainsanoilla (ei pelkkiä titteleitä)
Lopulta LinkedInissä ei ole kyse täydellisestä profiilista tai näyttävästä henkilöbrändistä. Tärkeintä on, että oma osaaminen, ajattelu ja ammatillinen suunta näkyvät tavalla, joka tuntuu aidosti omalta.
Ja vinkki: jos etsit aktiivisesti uusia uramahdollisuuksia, muista laittaa Open to Work -toiminto päälle – saat sen laitettua näkymään pelkästään rekrytoijille, jotta me tiedämme sinun olevan avoin uusille uramahdollisuuksille.