20/04/2022

Hyvä johtaja rakentaa vision – näin rekrytoit johtajan, joka oikeasti vie yritystänne eteenpäin

Satoja johtajia rekrytoinut suorahakukonsultti Laura Suontaus kertoo, miten löydetään hyvä johtaja. Siihen kuuluu paljon yrityksen itsetutkistelua, ja osa yrityksistä tekee yllättävän kohtalokkaan virheen jo aivan rekrytointiprosessin alussa.

Hyvä johtaja luo nyt uskoa tulevaisuuteen

Johtoryhmissä käy tällä hetkellä muutos monestakin suunnasta. Yhtäältä maailman myllerrys vaatii yritysten johdolta uudenlaisia arvopäätöksiä – ja joskus hyvin nopeasti. Toisaalta kannuksensa ansainneet nuoret siirtyvät asiantuntijoista johtopositioihin. Kolmas johtoryhmissäkin näkyvä asia on johtajienkin nopea liikkuvuus.

Laura Suontaus kertoo, että autoritäärinen johtaminen on nuoremmille aivan vieras ajatus. Heille on itsestään selvää, että ihmiskeskeinen, mahdollistava johtaja on hyvä johtaja. Mutta se, mikä tuo juuri nyt muutosta johtajien työhön on maailman myllerrys.

“Kyllä nyt työntekijöille hyvä johtaja on rauhoittava ja stabiliteettia huokuva. Pitää pystyä sanomaan ja näyttämään, että me selvitään tästä, oli kyseessä sitten pandemia ja etätyö tai sotaan liittyvä raaka-ainepula.”

 

Teams-aikana myös johtajan on helpompi osallistua keskusteluihin uusista haasteista.

 

Nopea liikkuvuus on ollut viimeiset pari vuotta arkea osaavien asiantuntijoiden parissa, mutta se näkyy myös johtotasolla.

“Teams-aika on madaltanut rekrytointiprosesseihin osallistumista. On yksinkertaisesti vähän helpompi vaihtaa töitä kuin ennen. Toisaalta myös se, ettei johtajan enää tarvitse olla fyysisesti toimistolla viittä päivää viikossa, on tuonut uusia uramahdollisuuksia pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuville johtajille.”

Erityisesti rakentamisen ja energiateollisuuden yrityksiin rekrytoiva Suontaus näkee johtajien myös hakeutuvan aiempaa yhteiskunnallisempiin organisaatioihin.

“Suhdanneherkiltä aloilta hakeudutaan yhteiskunnan perustoimintojen pariin. Esimerkiksi infrastruktuuri nähdään varmempana työpaikkana kuin kenties jokin muu ala.”

Miten rekrytoidaan hyvä johtaja?

Johtajan rekrytoinnissa ollaan yrityksen peruskysymysten äärellä. Miten esimerkiksi varmistutaan siitä, että johtaja toisaalta istuu yrityksen kulttuuriin, mutta toisaalta haastaa riittävästi? Millä menestysreseptillä rekrytoidaan hyvä johtaja?

“Pitää nähdä nykytilanne ja tavoitetila ja hakea tekijää siihen väliin”, neuvoo Suontaus.

Hyvä johtaja ei välttämättä ole samanlainen kuin muu johtoryhmä, vaan jopa mielellään erilainen.

“Ihminen helposti ihastuu itsensä tyyppisiin hakijoihin. Mutta erilaisuudessa on paljon hyvää. Jos itse olet nopea toimija, se on hienoa, mutta hitaalta ja harkitsevalta vaikuttava kaveri voi saada homman maaliin ihan yhtä hyvin.”

 

Hyvä johtaja kohtaa ihmiset. Vähintään laitetaan ne kamerat päälle etäkokouksissakin ja puhutaan ihmiselle, ei ruudulle.

Suontauksen mukaan vielä ollaan vähän varovaisia rohkeasti harkitsemaan johtopositioihin vaikkapa kansainvälisiä hakijoita. Tietyntyyppistä ammatillistumista johtajahauissa on kuitenkin tapahtunut:

“Kymmenen vuotta sitten aika paljon arvioitiin hakijoita sillä perusteella, että lähtisikö näiden kanssa kaljalle työmatkalla. Se on nyt jäänyt pois. Nykyisin ei myöskään edellytetä sitä, että johtaja olisi joukon kovimman substanssin omaava henkilö, koska tarvetta tälle ei useinkaan ole.”

Johtajaa rekrytoidessa kannattaa myös tiedostaa johtajan rooli suhteessa asiantuntijoihin: osaaville asiantuntijoille on nyt paikkoja tarjolla. Siksi hyvän johtajan täytyy osata luoda ilmapiiriä, jossa huippuosaajat viihtyvät. Nyt haetaan soihdunkantajia, johtajia, jotka kykenevät luomaan vision ja viemään porukan sitä kohti.

“Hyvä johtaja kohtaa ihmiset. Kohtaamisia oikein janotaan. Jos organisaatio toimii etänä, niin vähintään kamerat päälle Teamsissa ja puhutaan niille ihmisille, ei vain ruudulle”, kiteyttää Suontaus.

Johtajarekry voi mennä pieleen jo ennen kuin prosessi alkaakaan

On yksi huipputärkeä asia, jota ilman rekrytointi ei tule onnistumaan. Se on rehellisyys. Rekrytoivan yrityksen täytyy olla rehellinen tilanteestaan, tarpeistaan ja haasteistaan hakijoille. Ja vielä tärkeämpää: rekrytointiin osallistuvien, usein hallitusten, on tärkeää olla rehellisiä itselleen. Millainen yrityksemme todella on?

“Johtajan rekrytointi on tilanne, jossa mainospuheet pitää jättää syrjään ja olla raivorehellinen itselleen ja suorahakukumppanilleen yrityksen tilanteesta. Vain sitä kautta headhunter pystyy hakemaan osaajia oikealla profiililla ja myös ehdokas tekemään päätöksen siitä, onko kyseinen organisaatio ja rooli juuri häntä varten.”

Hyvä johtaja tarvitsee luonnollisesti myös työkalut onnistumisen edellytykseksi, joten rekrytointia seuraava perehdytysvaihe ja tuki ovat yhtälailla tärkeitä johtajalle kuin kenelle tahansa uudessa tehtävässä aloittavalle.

 

Pitkäkestoinen suhde suorahakukumppanin kanssa realisoituu osuvina ja pysyvinä rekrytoineina.

Compass HRG Suomi on toiminut suorahaun parissa kolme vuosikymmentä ja osa asiakkaista on ollut mukana koko matkan. Pitkäkestoisissa asiakassuhteissa suorahakukonsultti tuntee organisaation jo niin hyvin, että osaa joskus jopa asiakasta paremmin kiteyttää yrityksen rekrytointitarpeet.

“Pitkäkestoisissa kumppanuuksissa me opitaan tuntemaan yritykset hyvin ja tällöin rekrytoinnit onnistuvat jopa meidän tavanomaista tasoa paremmin.”

Etsitkö osaavaa kumppania johdon suorahakuun? Compass HRG on yksi Suomen ketterimpiä ja osaavimpia suorahakuyrityksiä. Lue meistä lisää!

Compass Human Resources Group on toiminut vuodesta 1982 lähtien. Olemme kansainvälinen organisaatio, jolla on toimipisteet Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Iso-Britanniassa.

Visionamme on olla ensisijainen rekrytointi- ja vuokrajohtajuuskumppani Pohjoismaissa. Missiomme painottaa osa-alueita, jotka voivat tehdä visiostamme totta:

Luomme kestäviä suhteita, jotka ovat arvokkaita kaikille osapuolille. Suhteet kollegoihimme, asiakkaisiimme ja ehdokkaisiimme ohjaavat kaikkea toimintaamme. Halu ymmärtää ja rakentaa luottamusta on kaikkien yhteistyösuhteidemme perusta. Sitoudumme vastuullisuuteen, tavoitteellisuuteen ja jatkuvaan kehitykseen. Joustavan, ennakoivan toimintatavan ja yhteisen synergian avulla luomme kaikille osapuolille suotuisia ratkaisuja yrityksellemme, asiakkaillemme ja ehdokkaillemme.

AUTAMME SINUA VALMISTAUTUMAAN HUOMISEN HAASTEISIIN

BLOGI