The job ad is no longer current, and we are therefore no longer accepting applications.
Henkilöstöpäällikkö
Curium Finland Oy
Curium Finland Oy on vuonna 1991 perustettu yritys, joka on ollut vuodesta 2019 alkaen osa maailman suurinta radiolääkeorganisaatiota Curiumia. Kehitämme, valmistamme ja jakelemme lääketieteen ammattilaiskäyttöön radiolääkkeitä, joilla autamme potilaita maailmanlaajuisesti.
Kanssamme pääset näkemään koko tuotantoketjun aina alkumetreiltä valmiisiin lääkkeisiin ja lääkkeen toimittamiseen asiakkaalle asti. Olemme osa globaalia organisaatiota, ja toimimme edelläkävijänä radioaktiivisten lääkevalmisteiden tuotannossa ja kehityksessä. Suomessa meillä on kolme tuotantoyksikköä, joista yksi sijaitsee Jyväskylässä ja kaksi Helsingissä. Suomessa meitä työskentelee 70 henkilöä. Katso lisää www.curiumfinland.fi .
Meidän arvojamme ovat avoimuus, yhtenäisyys, vastuullisuus, oppiminen, luottamus. Yrityskulttuuria sävyttää kasvu pienestä startupista ja perheyhtiöstä osaksi isoa kansainvälistä konsernia. Historia näkyy yrityskulttuurissamme. Työntekijämme ovat ahkeria ja tunnollisia, sitkeitä. Työntekijät pitävät tärkeänä onnistua tuotannoissa ja se näkyy mm siinä, että ihmiset antavat kaikkensa ongelmien ilmaantuessa.
Toimintamme kasvaessa luoden tarpeen uusille rooleille ja organisoitumiselle haemme Curium Finland Oy:lle Helsinkiin uuteen rooliin
HENKILÖSTÖPÄÄLLIKKÖÄ
Tehtävä tarjoaa monipuolisen ja vastuullisen roolin, jossa pääset kehittämään ja toteuttamaan HR-käytäntöjä osana kansainvälistä organisaatiota.
Henkilöstöpäällikön tehtäväkenttä on laaja ja kattaa seuraavat keskeiset osa-alueet:
- HR-prosessien ja toimintamallien kehittäminen ja jalkauttaminen; HR-prosessien kuvaaminen, kehittäminen ja käytännön toteutus omalla vastuualueellaan. Osaat tunnistaa kehityskohteita ja vie aktiivisesti eteenpäin parannuksia, jotka tukevat liiketoiminnan tavoitteita.
- Työsuhdeasioiden hoitaminen ja hallinnointi, sekä linkkinä esihenkilöiden, työntekijöiden ja johdon välillä toimiminen.
- HR-budjetointiin osallistuminen sekä henkilöstöön liittyvien kustannusten seurannasta ja raportoinnista vastaaminen.
- Resurssointi ja työvoiman suunnittelu yhteistyössä liiketoiminnan kanssa.
- Työhyvinvoinnin edistäminen ja kehittäminen yhteistyössä sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien.
- HR-toimintojen jatkuva kehittäminen, on mukana uusien toimintatapojen käyttöönotossa ja muutosten läpiviennissä.
Olet etsimämme henkilö, mikäli olet reipas, toimeen tarttuva ja analyyttinen. Työskentelet mielellään sekä itsenäisesti että tiimissä ja tartut uusiin haasteisiin määrätietoisesti. Olet osoittanut taitosi HR-prosessien ja käytäntöjen kehittämisessä. Osaat tunnistaa toiminnan painopisteet ja muuntaa ne konkreettisiksi kehityssuunnitelmiksi.
Olet sekä käytännönläheinen tekijä että vakuuttava asiantuntija. Sinulla on kyky hahmottaa isoja kokonaisuuksia ja rakentaa tulevaisuuden visioita. Samalla osaat paneutua yksityiskohtiin ja varmistaa, että suunnitelmat toteutuvat käytännössä. Olet innostunut kehittämään osaamistasi jatkuvasti. Työskentelyotteesi on oma-aloitteinen ja vastuuntuntoinen, olet tarkka ja kommunikoit rakentavasti eri sidosryhmien kanssa sekä olet viestinnällisesti taitava. Haemme ennen kaikkea oma-aloitteista loistotyyppiä positiiviseen työyhteisöömme.
Työskentely Curiumilla tarjoaa mahdollisuuden olla osa innovatiivista ja kasvavaa yritystä, joka on sitoutunut tarjoamaan korkealaatuisia ratkaisuja terveydenhuollon ammattilaisille ja potilaille. Yhtiöllä on hyvä työnantajamielikuva ja Curium arvostaa työntekijöitään sekä tarjoaa sinulle mahdollisuuden kasvaa vaativissa HR-tehtävissä ja rakentaa uraasi organisaatiossaan. Jos tunnistat itsesi kuvauksesta, haluamme kuulla sinusta lisää!
📍 Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi 19.3.2025 mennessä alla olevan “Apply for position” painikkeen kautta. Lisätietoja tehtävästä antaa Jukka Mustonen, jukka.mustonen@compasshrg.fi ja Hanne Vahvanen hanne.vahvanen@compasshrg.fi .
Compass Human Resources Group on toiminut vuodesta 1982. Olemme kansainvälinen organisaatio, jolla on toimipisteet Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Iso-Britanniassa. Erityisosaamistamme ovat johdon suorahaku ja rekrytointi.